Toukokuu: kun kevät saapuu , liput nousee ja ranneke kertoo päivästä

 Toukokuu: , liput nousee ja ranteen kello kertoo päivän rytmin

Toukokuu on sellane kuukausi, ettei oikein tiiä pitäskö jo heittää toppahousut varastoon vai jättää ne vielä narikkaan roikkumaan. Tiistaina paistaa aurinko, torstaina tuulee loska naamalle, ja sit sunnuntaina sataa lunta. Mutta sit ne liput nousee — 1.5. Vappu eli suomalaisen työn päivä, 9.5. Eurooppa‑päivä, 10.5. Äitienpäivä ja 12.5. J. V. Snellmanin päivä on taas sellasta suomalaista pyöritystä, että ei oikein tiedä missä mennään – mutta jollain tapaa se on ihan meidän juttu.

Ja siinä touhussa mä aina vilaan rantees olevaa kelloa — se ei oo mikään hieno‑hola, vaan semmonen, jonka ranneke on rasittuneet niin monesta aamusta ja bussin hoppuista, et se tuntuu kutittelevan mun aamuja just sillon kun on herättävä. Se ranneke — siihen aikaan kuin se on ranteessa — on vähän niinku hiljainen kaveri, joka seuraa mukana siinä lipputangon vieressä seistessä ja kahvikuppia kallistaessa.

Vappu on sellanen päivä, kun jokainen duunari tietää että tässä sitä elämä paiskii ja silti haluaa hengähtää. Liput nousee salkoon ja naapurin mummo saattaa vilkuttaa ohikulkiessaan — jokainen tekee tästä päivästä oman juttunsa. Se on tiukka päivä, mutta myös semmonen, jossa ranteessa tikittävä kello ja hyvä ranneke auttaa sua pysymään ajassa mukana.

Sitten on Eurooppa‑päivä — se juttu, josta monet ei oo ihan varmoja mitä se tarkottaa. Jotkut vitsailee, että se on “liputus sille, ettei olla niin kumman kaukana Ruotsista ja sieltä sun täältä”, mutta oikeesti se kertoo ehkä siitä, ettei olla ihan yksin tässä maailmassa. Se on vähän kuin asettaisit rannekkeen siihen tyyliin, että mä kannan tätä kapistusta mun matkassa, mutta en turhaan rupee säätämään sitä joka käänteessä.

Jälkeenpäin sit tulee Äitienpäivä — sellanen liputuspäivä sunnuntai juttu, jolloin moni muistaa sen, joka on seisonut siinä nurkassa aina kun kolahti eikä ollut ketään muuta katsomassa. Siinä kohtaa se ranneke ranteessa ei oo enää vain ajan mittari vaan muistutus siitä, että joku opetti sut katsomaan aikaa, menemään kouluun, one pieni nauru ja kaikki ne muut jutut. 

Ja sit on Snellmanin päivä — päivä, jolloin muistellaan sitä tyyppiä, joka puhui siitä, mitä se suomalaisuus oikeesti on. Se oli mies, josta meän kieli ja tapa olla on kiinni, vähän niinku se ranneke on kiinni siinä ranteessa joka kulkee mukana ylös, alas, töihin ja kotiin.

💭 Ajatus toukokuulle:
Tää ei oo mikään amerikkalainen Hollywood‑tarina, vaan se hiljainen punos arjen ja suomalaisten liputuspäivien ympärillä. Sun ranneke — se voi olla nahkainen, tekstiilinen tai metallinen — on just se pieni pala joka kertoo sun omasta päivästä. Se tikittää, se kulkee mukana, eikä se vaadi paljon — se vaan on.