kesäkuu: kun kesä vasta lähestyy ja ranneke kertoo päivän tahdin

Kesäkuussa sää on sitä kuuluisaa “vaihtuu kuin vaatetus Kaivopuistossa” — välillä hellettä ja sit taas läts pysyy kengissä. Mutta sit on näitä päiviä, jotka saa sun aamun tuntumaan vähän erilaiselta. Kyl me tiedetään kaikki ne pakolliset liputuspäivät: Puolustusvoimain lippujuhlan päivä 4.6. sekä Juhannus, Suomen lipun päivä 20.6. — ne on niitä päivämääriä, jotka pistää pysähtymään ja miettimään vähän isommin kuin vaa sitä seuraavaa kahvikupposta tai työvuoroa.

Mä muistan pienenä, kun ravasin mökille kesäkuussa ja joku sano “nuh, täs on tää Puolustusvoimain lippujuhlan päivä” ja mun mielestä se oli vaan päivän nimi almanakassa. Nykypäivänä sitä kattoo ranteessa olevaa kelloa ja se ranneke — se joka on nähnyt niin huonoja kelejä kuin vetoisia suihkuja — tuntuu vähän niinku hiljainen kumppani. Se ei huuda, se ei hölise, se vaan kertoo sun ajan.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivä ei välttämättä oo sellanen juhla, josta kaikki tietää tai josta juhlitaan grillillä tai skumpalla, mutta se on silti se hetki kun liput nousee salkoon ja se tuntuu siitä kohtaa jotenkin tässä ollaan. Joku saattaa mennä katsomaan paraatia tai lentonäytöstä, joku toinen vaan pysyy pihalla ja siirtää kaljan puolelta toiseen. Sillon kun sä vilaat rantees ja se ranneke istuu — ei oo tarvetta säätää sitä koko ajan — se on vähän niinku sun pieni muistutus siitä, että tässä sitä ison maan pientä arkea vedetään.

Sit kun tulee Juhannus ja Suomen lipun päivä kesäkuun loppupuolella, se on jo eri maata. Se on se aika kun päivät on valoisimmat ja yöt on vaan semmosia puoliksi varjoja. Liput nousee salkoon jo juhannusaattona, usein puoli kuuden paikkeilla, ja liehuu siellä aina seuraavan illan yhdeksään saakka. Siinä ajassa voi tapahtua paljon: saunotaan, hymyillään, istutaan laiturin nokassa sillai vähän et voi ku rotatkin vilkkuu — ja sun ranneke tikittää mukana yössä siinä kun otat kolmannen pullon tai istut hiljaa ilman mitään. muute, meil olis semmoni kiva noheva-g-yksiosainen-tekstiili-vaalensininen-valkoinen  natoranneke  joka olis iha suoamenlipun väreis - kiinnostaiskos? 

Se ranneke, joka ei pure mutta ei ole liian hempeä, on vähän niinku suomalaisuuden kengännauha — se pitää sun kelloo rantees ja muistuttaa että aikaa on tälläkin päivällä. Ei se ole iso juttu, mutta se on semmonen pieni osa sun arjen rytmiä, joka kulkee mukana niin työvuorossa kuin saunan lauteillakin.

💭 Kesäkuun ajatus:
Kesäkuu on se kuukausi kun liput aateloituu tangossa, aurinko paistaa vaikka sää sekoilee ja ranteessa tikittää pieni muistutus siitä, että elämä on tätä päivää. Ranneke — oli se nahkaa, metallia tai tekstiiliä — on se kapistus joka ei vaadi paljon, vaan vaan kulkee mukana siellä missä sä meetkin.