ITSENÄISYYSPÄIVÄ

ITSENÄISYYSPÄIVÄ

Mitä itsenäisyys meille enää tarkoittaa? Olemmeko myyneet itsenäisyytemme Eu:n myötä isoille euroopan valtioille? Onko Suomella enää väliä? 

Universaali milleniaali ei tavallisesti paljoakaan mieti itsenäisyyttä tai miksi muka pitäisi juhlia itsenäisyyspäivää. Mukavaa olla globaali euroopan unionin kansalainen sen tuomine vapauksineen. Mutta ajatellaanko koskaan sitä, että Suomalainen juppi nauttii meidän historiamme voimakkaiden taistelijoiden tekemän työn tuloksena? Sehän on totuus.

Suomi koki suuria menetyksiä jokaisessa sodassa ja nyt uhraukset tuntuvat olleen uskomattoman arvostettuja, meidän ja vanhempiemme keskuudessa. Minun vanhempani ovat sodan kokeneiden ihmisten lapsia, se suuri sukupolvi, joka on saanut kantaa sodan traumat ja taistella nyky-yhteiskuntamme hyvinvointivaltion rakentamisesta. Ammattiliitot taistelivat meille vahvan työntekijöiden aseman, jota nyt ollaan heikkoudessamme ja hyvinvoivien pullataikina sukupolven taholta murentamassa.

On niin helvetin helppo olla ympäristön ja luonnon suojelua harrastava eettisesti ajatteleva sateenkaariviherpiiperö, joka hyysää Suomeen tulvivaa maahamuuttaja pakolaisvirtaa, kun eletään oikeasti turvattua elämää Suomessa. Nyt jaetaan joka puolelle rahaa ja humanitaarista tukea, kuin me muka olisimme suurikin valtio Euroopassa tai Maailmassa. Me olemme pieni kärpäsenpaska euroopassa, josta imetään hölmöjen poliitikkojemme kautta maastamme voimaa, eli rahaa. Jostain kummmasta syystä nykyisen hallituksemme mielestä Suomalainen ei ole suojeltava, Suomi ei ei ole kunnioitettava ja arvostettava - eikö niin? Meidä halutaan jakaa Euroopalle, tai siis ei meitä vaan verellä ja rohkeudella omaksi maakseen julistettu maamme ja sen varallisuus - ei meitä Jukuripäisiä ja hiljaisia Suomalaisia kukaan halua. Mutta emme me hyvinvoivat pulliaiset käy barrikadeille polttopullojen ja traktoreiden kanssa, jotta suojelisimme maatamme sekä itseämme eduskuntatalon edessä. Me vain urputamme itseksemme ja ehkä puolisolle...

Yhtäkkiä oltiin maailmalla kiinnostuneita Suomen suurimman uhkakuvan, Venäjän pörhistelystä. Meille uhka on todellinen. Nato haluaa tietenkin Suomen mukaan, sillä onhan meillä hyvin piiiiitkä yhteinen raja veli venälaisen kanssa. Strateginen lähetyminen Suomen Kautta Venäjän suuntaan. Mutta miksi tuo Ruotsi hiippailee vanavedessämme Natoon? 

 

Miten se itsenäistyminen menikään? Olikovatko sodat sen alku ja toteuttaja?

Ennen Suomen itsenäistymistä maahan olivat vaikuttaneet sortovuodet, joiden aikana suomalaiset vähitellen menettivät luottamuksensa Venajän keisariin Suomen erityisaseman turvaajana. Suomen itsenäistyminen tapahtui tapahtumasarjan jäljeen, jossa keisarivalta kaatui. Suomen itsenäiseksi julistamista edelsi sisäinen taistelu valtalaista. Taistelijoita olivat rohkeat poliittiset vaikuttajat, jotka julistivat suomen itsenäiseksi ja se hyväksyttiin Svinhuvudin senaatissa eli  eduskunnassa 6.12.1917 itsenäistymismahdollisuuksien käsittelyn jälkeen, joka alkoi keväällä 1917. Suomen itsenäisyyden tunnusti ensin Venäjällä  Vladimir Lenin ja  useimmat maat tunnustivat Suomen itsenäisyyden vuosina 1918–1919. Itsenäisyysjulistusta  seurasi kansaa jakanut Suomen Sisällissota kevättalvella 1918. Kyllä vaan, Suomalaiset ovat joskus olleet vahvaa kansaa, emmekä ihan mihin vaan suostuneet sovinnolla.

1918 Ruotsin hallituspiirit huomasivat Venäjän vaikutusvallan vähentyneen Suomessa. Ruotsalainen laivasto-osasto miehitti Ahvenanmaan, mutta Saksa lähetti sinne joukkojaan ja ruotsalaiset joukot palasivat kotiinsa. Ahvenanmaa jäi näin kuulumaan Suomeen, ja Mannerheim lähetti sinne maaliskuussa sotilasmaaherran. Myöhemmin kansailiiton päätöksellä ahvenenmaa liitettiin Suomeen. Tätäkin on mietitty moneen otteeseen uudelleen, sillä jos Ahvenenmaalaiset haluavat olla Ruotsalaisia eivätkä Suomalaisia onko heidän hyvä olla Suomen autonominen osa? Mutta Ruotsi ei jostain kummasta syystä enää halua Ahvenanmaata, vaikka se olikin valloittamisen arvoinen silloin 1918.

 tietoa Wikipediasta:

Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen Punainen Kaarti eli punaisetSaksan keisarikunnan armeija tuki valkoisia valtaamalla Helsingin, Lahden ja muita eteläsuomalaisia kaupunkeja. Neuvosto-Venäjä tuki punaisia lahjoittamalla näille aseita. Sisällissota päättyi 15. toukokuuta 1918 virallisen, siis valkoisen, Suomen voittoon. Suomen itsenäisyys, jonka olivat jo 4. tammikuuta 1918 tunnustaneet Venäjä, Ranska, Ruotsi ja Saksa ja heti perään useat muut valtiot, sai vahvistuksensa. Suomessa oli kuitenkin vielä saksalaisia joukkoja, mutta Saksan hävittyä suursodan sen vaikutus myös Suomessa päättyi. Tällöin luovuttiin myös hankkeista muuttaa Suomi kuningas­kunnaksi muiden pohjoismaiden tapaan ja maan valtiomuodoksi tuli tasavaltainen demokratia Euroopan läntisten suurvaltojen myötävaikutuksella.

Sisällissodan alettua Suomi ja Neuvosto-Venäjä olivat siis teknisesti katsoen sodassa tammikuusta 1918 alkaen. Lopulta 14. lokakuuta 1920 maiden välillä solmittiin Tarton rauhansopimus.  Sopimus hyväksyttiin Suomen eduskunnassa. Ratifiointiasiakirjat vaihdettiin valtioiden välillä ja sopimus astui voimaan 31.12.1920. Tarton rauhassa Neuvosto-Venäjä tunnusti Suomen historialliset rajat ja luovutti Suomelle petsamon, Suomi lupautui myös palauttamaan Repolan ja Porajarven pitäjät.

Tiedän, että Suomen sodat olivat osittain välttämättömiä maamme itsenäisyyden kannalta;

talvisota  30. marraskuuta 1939 – 13. maaliskuuta 1940, joka alkoi neuvostoliiton hyökätessä Mainilan lavastetuilla laukausilla Suomeen. Neuvostoliitto uskoi valtaavansa Suomen muutamassa viikossa – siihen kuitenkaan pystymättä. Merkittävistä torjuntavoitoista huolimatta Suomen voimat ehtyivät ylivoimaa vastaan käydyssä epätasaisessa kamppailussa.Suomi menetti suuria alueita Moskovan rauhassa. 

Jatkosota 1941-44

Talvisodan jälkeen elettiin epäuskossa Neuvostoliittoa kohtaan ja odotettiin hiljaisesti uutta hyökkäystä. Uutta hyökkäystä ei tullut, vaan suomi lähti henkekseleita paukuttaen kohti Neuvostoliittoa.  Jatkosota oli suomalaisten näkökulmasta talvisodan jatke, jossa suomalaiset lähtivät valtaamaan Neuvostoliitolta takaisin talvisodassa menetettyjä alueita. Sota alkoi Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon, joka piti Suomea Saksan liittolaisena, koska Suomessa oli saksalaisia joukkoja ja Suomen ilmatilaa käytettiin saksalaisiin pommituslentoihin. Neuvostoliitto iski pommikonein Suomeen, minkä jälkeen Suomi julisti sodan. Myöhemmin myös Iso-Britannia, sekä Australia, Kanada ja Uusi-Seelanti toimittivat sodanjulistuksen Suomelle. Aluksi suomalaiset onnistuivat edetä menetetyille alueille ja vanhan rajan ylikin. Rauhanteossa menetettiin Moskovan rauhan rajojen lisäksi Petsamo sekä Porkkala vuokralle 50 vuodeksi. 

1944–1945 Lapin sota

Jatkosodan välirauhansopimuksen vaatimuksena oli, että Suomi ajaa saksalaisjoukot pois Lapista. Aluksi saksalaiset vetäytyivät ilman taistelua ja suomalaiset joukot lähinnä vain seurasivat vetäytyjää. Neuvostoliitto kuitenkin vaati aloittamaan varsinaiset sotatoimet saksalaisia vastaan. Seuranneen täysimittaisen sodan aikana saksalaiset tuhosivat jättämiään alueita.

 

Miten tämä liittyy Kellorannkkeisiin? Ei sitten mitenkään tai sitten hyvinkin. Olisiko maassamme tämänlaisia pieniä erikoisliikkeitä vapaasti verkkokauppoina, jos asiat olisivat menneet toisin? Olisiko sittenkään madollista teettää kellonrannekkeita Suomileijonan tai puollustusvoimien vaakunalla? Vai miten meille sitä yrittäessämme kävisi?

Kirjoita kommentti