Miksi tänään mietin aikaa? Miksi suren ajan kulmista liian nopeasti? Miksi annoimme ajan valua käsistämme jonnekin kiireen tallattavaksi? Miksi?
Aika on erikoinen juttu. Ilman aikakäsitystä olisimme kuin ajopuut virran mukana, tuntisimme ja tiedostaisimme vain sen hetken. Sen hetken, kun virtaava vesi veisi meitä holtittomasti eteenpäin tai pyörteen mukana alaspäin, olevinaan paikoillaan. Siksi jo kaukaisessa Babyloniassa ja Egyptissä määriteltiin aika. He päättelivät ja sopivat Kekenään vuorokauden, päivän, yön, minuuttien ja sekuntien keston. Einsteinin erityisen suhteellisuusteorian mukaan aikaa ei voi esittää muuten kuin aika-avaruuden osana.
Miksi suren ajan kulmista liian nopeasti - ovatko vuodeaikani lipuneet käsistäni hetkessä? Aikaa kuvastaa myös vuodeaikojen tunnistaminen kaukaisessa esihistorian kansojen tietoisuudessa. He rakensivat kivistä ja kalliosta aurinkokelloja, jotta heidän oma käsitys ajasta muuttuu yhteneväiseksi. Kun koko ihmiskunta toteutti samaa auringonaikaa paasien avulla, oltiin yksi mieli ajan hallinnassa. Vesi- ja tiimalasi- ja kynttiläkellot kertoivat ajan kulkua, sen hetken ja tapahtuman mukaan mitä haluttiin mitata. Ei oikeastaan ole väliä oliko kellon ajannäytön mittaamiseen valittu materiaali sitten vesi, hiekka tai kynttilä, sillä idea oli sama. aika muutettiin nähtäväksi ja uskottavaksi. Mekaanisen kellon keksiminen muutti ajan mittaamisen entistä tarkemmaksi, sillä tikittävät viisarit näyttivät ajan kulkemisen. Ensin tulivat valtavat tornikellot, sitten taskukellot ja Ensimmäisen heilurikellon suunnitteli ja rakennutti Galileon työn pohjalta vuonna 1657 Christiaan Huygens. Ja minulla on kelloja, monta erilaista kelloa. Vaikka yritän luoda oman aikani omaan tilaani, emme pysty irtaantumaan sovitusta ajasta.
Ihminen ei tunne ajan kulumista kehossaan. Me tunnistamme ajan käyttämällä aivojamme ja seuraamalla ympäristöämme. meidän apunamme on kello, joka kertoo ajan numeroina. Ajan käsite on siis sopimuspohjainen ja aika hallitsee meidän elämäämme, yhteisten sopimusten vuoksi. Miksi me annamme ajan määrätä meitä?
Miksi tänään mietin aikaa? Miksi suren ajan kulmista liian nopeasti? Miksi annoimme ajan valua käsistämme jonnekin kiireen tallattavaksi? Miksi?
Koska olen surullinen. Olen surullinen ja tunnen katumusta, vaikka tiedän syyn siihen. Mammani on 94 vuotias. Hän on elänyt Suomen tuskaisien vuosien läpi kohti suojattua hyvinvointivaltiota. Hän on kokenut monta rakkautta ja monta sydäntä riipivää surua. Minä olen perinyt mammani ominaisuuksia, niin hyvissä ja pahoissa ominaisuuksissa. Kadun sitä, etten käynyt häntä katsomassa. kadun sitä, vaikka tiedän miksi en vieraillut hänen luonaan. Joidenkin ihmisten mieli unohtaa nykyisyyden jossain vaiheessa ja palaa takaisin kultaisen nuoruuden ja rehevän aikuisuuden muistoihin.
Miksi annoimme ajan valua käsistämme jonnekin kiireen tallattavaksi? Minusta tuli hänen mielessään pellavahiuksinen ja hiljainen pikkutyttö. Mutta meistä kahdesta tyttärentyttärestä hän halusi siskoni, ihanan, seurallisen ja taiteellisen siskoni. siksi annoin ajan kulua. Olen onnellinen siitä, kun mammani muisti ja muistaa äitini. Hän muistaa myös kaksi elossa olevaa poikaansa ja kertoo jokaisella käynnillä, kuinka haluaisi heidät käymään luonaan ja siitä kuinka vihainen mammani on pojilleen. hän on vihainen, koska pojat ovat jättäneet hänet huomiotta. pojat eivät ole käyneet vuosiin. Ja minun kasvoni unohtuvat taivaan tuuliin nopeasti, sillä en enää ole se hiljainen pellavahiuksinen pikkutyttö.
Kadun ja suren omalla tavallani. Suren yksinäisyydessäni, joka antaa minulle turvaa sekä rauhaa. Saatan itkeä hetken - aikani on omaani. Kadun, sitä kuinka annoin ajan haihduttaa minut mammani muistoista. Mutta olisinko käydessäni jäänyt häneen menneisyydessä laukkaavaan muistiinsa kuvana minusta aikuisena? Lopetin vierailut, koska en jäänyt enää kuvaksi häneen. Lopetin käymiset, koska en halunnut hämmentää mammani mieltä ja pelästyttää häntä aina uudelleen vierailla ja jatkuvasti muuttuvilla kasvoillani. siti tunnen katumusta.
Mietin kuluneita vuosia, hukattua aikaani mammani kanssa - mutta olisinko voinut toimia toisin? Tehkää te toisella tavalla. Älkää antako rakkaiden isovanhempien unohtaa teidän kasvojanne. Älkää ajatelko liikaa tai vajoa omaan itsenäisyyteenne, jos vain voitte. Hukattuja vuosia ei voi katsoa kellosta, vaan meidän aikakäsityksemme syntyy ja kuolee uskomattomissa aivoissamme.
